• Rantajätkät Facebook
  • Rantajätkät Instagram

Ajankohtaiset | Arkisto: 2024 | 2023 | 2022 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014

Uutiset

26.04.2023

Koko perheen puistofestari Mökkirokki tulee taas

Järjestyksessään 3. Mökkirokki järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 30. heinäkuuta. Tapahtumapaikkana on jo edellisiltä kesiltä tuttu Räikänpuisto Ylöjärvellä. Kyseessä on ikärajaton ja ilmainen koko perheen piknikfestari, ja Mökkirokin tarjonta sopii esiintyjiensä puolesta koko perheelle. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Ylöjärven kaupungin kanssa.

Esiintymässä tänä vuonna ovat KengurimeininkiJenni Mustajärvi, Uniklubi ja Kuumaa

Maamme pomppuykköset, Kengurumeininki, on perustettu 1996. Kuluneena aikana bändi on hauskuuttanut lapsia ja heidän vanhempiaan yli 4000 keikalla ympäri maata. Hulvatonta meininkiä on tallennettu niin levyille kuin videoillekin ja tietysti Kenguruiden omaan TV-sarjaan, Kenguruveturiin. Ryhmä pomppii eteenpäin alati kasvavalla innolla ja energialla esittäen toiminnallisia konserttejaan muun muassa päiväkodeissa, kouluilla, festareilla & yritystilaisuuksissa.

Jenni Mustajärvi on julkaissut vuodesta 2018 alkaen singlejä ja maaliskuussa 2020 ensimmäisen albuminsa 22:50. Albumin nimi tulee hänen syntymähetkensä kellonajasta. 

Uniklubin  albumi "Rakkautta ja piikkilankaa" julkaistiin vuonna 2004, eli lähes 20 vuotta sitten. Vuosien aikana yhtye on tehnyt 8 muutakin albumia, joista viimeisin on julkaistu 3. maaliskuuta 2023.

Kuumaa on vuonna 2016 perustettu suomalainen suomenkielistä popmusiikkia esittävä yhtye. Yhtyeen muodostavat laulaja Johannes Brotherus, rumpali Jonttu Luhtavaara ja basisti Aarni Soivio. Kuumaa on yksi tämän hetken suosituimmista kotimaisista popyhtyeistä, joka osallistui alkuvuodesta Uuden Musiikin Kilpailuun Ylivoimainen-kappaleellaan.

« Takaisin