Uutiset
08.02.2023
Teltta is back - paluu pöheikköön
Pöheikön Pölläys Sauriolla 9.–10.6.2023
Rantajätkien Suomen suurin takapihavestivaali Pöheikön Pölläys avaa Ylöjärven festarikesän Kulttuuritalo Sauriolla 9.–10. kesäkuuta.
Tapahtuman käynnistää Pauli Hanhiniemen Retkue, joka esiintyy tapahtumateltan lavalla perjantaina 9. kesäkuuta. Retkue soittaa Pauli Hanhiniemen suurimpia hittejä, joiden lisäksi yleisö pääsee kuulemaan myös yhtyeen omia biisejä.
Lauantaina 10. kesäkuuta teltan valtaa pitkän uran soittanut Miljoonasade. Jo kertaalleen lopettanut bändi on viime vuosina aktivoitunut uudelleen, ja hittejä tarjoiltavaksi riittää lähes 40-vuotisen bändihistorian ajalta.
Suomen suurimmaksi takapihavestivaaliksikin tituleerattua Pöheikön Pölläystä on ehditty järjestää jo vuodesta 1991 alkaen. Tulevana kesänä tapahtuma järjestetään ensimmäisen kerran Kulttuuritalo Sauriolla Ylöjärvellä. Kävijöille tärkeäksi tapahtumaelementiksi noussut teltta pystytetään tapahtuma-alueelle antamaan sääsuojaa ja luomaan perinteistä Pöheikön Pölläyksen tunnelmaa.
Viikonvaihteen tapahtuman ikäraja on koko tapahtuman alueella K-18.
Lipunmyynti
Tapahtuman liput tulevat ennakkomyyntiin 14.2.2023. Ystävänpäivän kampanjassa liput myydään tarjoushintaisena ainoastaan yhden päivän ajan.
Ennakkoliput ovat myynnissä Liveton kautta.
Paikalliset myyntipisteet julkistetaan myöhemmin, ja lipunmyynti niissä alkaa kevään aikana. Yrityslippupaketit myydään suoraan Rantajätkien kautta, ja niitä voi tiedustella sähköpostitse
Pääsylippuja myydään tapahtumailtoina myös suoraan portilta, mikäli niitä on jäljellä.
Liput maksavat ennakkoon 25€ ja portilta 30€.
Tuhtia tärinää
Ylöjärveläinen kulttuuri- ja musiikkijärjestö Rantajätkät on perustettu vuonna 1982. Yhdistys on järjestänyt Pöheikön Pölläys -tapahtuman pitkälti talkoovoimin jo vuodesta 1991 lähtien.
Järjestyksessään 31. Pöheikön Pölläys 9.–10.6.2023 Kulttuuritalo Saurion pihalla (Sauriontie 1, 33470 Ylöjärvi).
Lisätiedot www.rantajatkat.fi