30-v Räikkärock - Esiintyjät 2012Eppu Normaali - suomirockin jättiBack to the roots! Todellinen Ylöjärven ylpeys ja suomalaisen rockhistorian menestyneimpiä orkestereita! Bändi, joka ei totisesti esittelyä kaipaa! Eppujen ensimmäinen Räikkärockin keikka oli vuonna ’85 ja viimeisimmästäkin Eppu-keikasta Räikällä on kulunut jo 16 vuotta. Ei liene siis liioiteltua väittää, että viime vuoden lopulla Mutala-albuminsa julkaissut Eppu Normaali palaa heinäkuussa myös tällä saralla juurilleen. Luvassa on jotakin erikoista, sillä samalla Eppujen keikka päättää jo kolmikymmenvuotisen Räikkärock-festarin tarinan. Eli kyseessä ei ole mikään ihan tavallinen keikka! The 69 Eyes30-vuotiaan Räikkärockin pääesiintyjä Eppu Normaali saa seurakseen kovanluokan kansainvälisen bändin: The 69 Eyesin. Räikkärockin keikka on tämän kesän ainoa Suomen keikka The 69 Eyesille, joten luvassa on harvinaista herkkua bändin faneille. Uutta syksyllä julkaistavaa albumiaan työstävä bändi keikkailee muutenkin niukasti tulevan kesän aikana. Keikkakalenterista löytyy ainoastaan yksi keikka Saksassa Räikkärockin lisäksi. Muina esiintyjinä Räikässä ovat Sledge, Nymans ja Ke!vottomat sekä K-18 jatkoilla esiintyvä Sami Hintsanen & The Oriental Experience. Illan päätteeksi on lisäksi luvassa huikea ilotulitus, joten juhlapöytä on katettu. |