Kalenteri
Edellinen kuukausi Toukokuu 2013 Seuraava kuukausi
Ma Ti Ke To Pe La Su
    1 2 3 4 5
6 7
8
9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23
24
25
26
27 28 29 30 31    

Muutokset tapahtumiin mahdollisia.

Tiedotteet

Tiedotteet | Arkisto
2012

25.4.2012

Rantajätkien huikeiden kolmekymppisten esiintyjiin kova kiinnitys

The 69 Eyes viimeisen Räikkärockin esiintyjäksi

30-vuotiaan Räikkärockin pääesiintyjä Eppu Normaali saa seurakseen kovanluokan kansainvälisen bändin: The 69 Eyesin.

Räikkärockin keikka on tämän kesän ainoa Suomen keikka The 69 Eyesille, joten luvassa on harvinaista herkkua bändin faneille. Uutta syksyllä julkaistavaa albumiaan työstävä bändi keikkailee muutenkin niukasti tulevan kesän aikana. Keikkakalenterista löytyy ainoastaan yksi keikka Saksassa Räikkärockin lisäksi. Muina esiintyjinä Räikässä ovat Sledge sekä jatkoilla esiintyvä Sami Hintsanen & The Oriental Experience. Illan päätteeksi on lisäksi luvassa huikea ilotulitus, joten juhlapöytä on katettu.

Pääosin talkoovoimin järjestetty Räikkärock jää lepäämään tulevan kesän jälkeen laakereilleen, sillä Rantajätkät ry suuntaa vuonna 2013 kohti uusia festivaalihaasteita. 

Pöheikön Pölläyksen kattaus myös valmiina

Vuonna 1982 perustetun Rantajätkät ry:n juhlavuoden 2012 kruunaavat myös Pöheikön Pölläyksen pääesiintyjät Apulanta ja Popeda. Toukokuun 25.–26. päivänä pölähtää viimekeväiseen tapaan Ylöjärven Yhtenäiskoulun kentällä. Perjantaina Apulantaa lämmittelee Rocktähteet ja lauantaina Popedaa varten teltan lämmittävät Aimo Pamaus & Luodinkestävät Liivit sekä Rockwalli. 

Ennen kevään ja kesän rock-tapahtumia Rantajätkien toimintaan voi tutustua mm. nuorten vapaa-ajan Live-Pullistus -tapahtumissa. Seuraa tapahtumia osoitteissa: http://livepullistus.blogspot.com, www.facebook.com/livepullistus tai www.rantajatkat.fi.

Lipunmyynti Räikkään ja Pöheikköön on hyvässä vauhdissa. Lippuja eri tapahtumiin saa Lippupisteistä sekä toukokuun aikana myös muista ennakkomyyntipisteistä. Nämä ennakkomyyntipisteet ilmoitetaan osoitteessa www.rantajatkat.fi.

Lisätietoja: Rantajätkät ry:n puheenjohtaja Jussi Kamunen p. 050 590 6220.

Liitteet:

Nimi

Koko

pdf

Rantajatkat_tiedote_25042012.pdf

150 kt

« Takaisin

Liity faniksemme, niin saat tiedot ensimmäisten joukossa.

Rantajätkät Facebook

Pöheikön Pölläys Facebook

Live-Pullistus Facebook

© Rantajätkät ry